tiistai 21. toukokuuta 2013

15. päivä juoksematta

Kuusi päivää sitten olin lähdössä yli viikoksi äidin luokse ja mietin, pakkaanko juoksulenkkarit mukaan vai en. Vielä puoli tuntia ennen lähtöä linja-autoasemalle kengät makasivat koskemattomina eteisessä ja minä punnitsin juoksutrikoita pyykkitelineen päällä. Lopulta kävely makuuhuoneesta olohuoneeseen ratkaisi pulman. Polvi tuntui inhottavan kipeältä, ja totesin, että jos olen viikon peltotöiden jälkeen ylipäätään kävelykunnossa, metsäretkeily koiran kanssa riittää minulle aivan mainiosti ja siihen aktiviteettiin kelpaavat vanhat, vaimennuksensa menettäneet juoksukengät.

Päätös oli ainoa oikea. Olen selvinnyt hyvin raskaista töistä ja vaikka polvi välillä vihoitteleekin, se on selvästi mennyt jo paremmaksi. Tasamaalla kävely ei tunnu missään ja luulenpa, että pystyisin vähän juoksentelemaankin ilman suuria seurauksia. Töitä on kuitenkin vielä parille päivälle, joten säästän juoksuintoani siihen asti. Mihinkään juoksulenkille en tietenkään lähde huonoissa kengissä, mutta ajattelin juoksuttaa koiraa järjettömän kokoisella takapihallamme. Se toimii niin, että minä heitän lelun ja sitten minä ja koira juoksemme molemmat lelun luokse. Kyllä koira saattaisi lelun tuoda luoksenikin, jos jaksaisin odottaa kärsivällisesti, mutta minähän en jaksa, vaan haluan itsekin juosta!

Sitä päivää odotellessa aion pyöräillä, kävellä paljain varpain ja hääräillä statistina polttopuutalkoissa (meinasin kirjoittaa klapihommissa, mutta mietin, onko se liian juntti ilmaus tähän yleiskieliseen tekstiini). Jos sana statisti herättää jotain kysymyksiä, voin avata sitä, mutta juuri nyt en ehkä jaksa. Se vaatisi pitkän selostuksen ja kello näyttää, että minun on aika lähteä olemaan sosiaalinen.

Sen verran haluan vielä sanoa, että olin tänään vähän kateellinen nuoruuden ihastustaan murhaajaksi epäilevälle Maria Kalliolle, kun kuuntelin äänikirjaa, jossa hän kuvaili ajatuksia selvittävää juoksulenkkiään. Tai Leena Lehtolainen kuvaili. Tai vielä tarkemmin Erja Manto kuvaili Leena Lehtolaisen Maria Kalliolle keksimiä ajatuksia. Minä tykkään äänikirjoista silti. Tai ehkä juuri siksi. Juoksulenkistä lukeminen olisi ollut paljon raskaampaa kuin sen kuunteleminen kauniissa ulkoilmassa maailman suloisin otus fleksihihnani toisessa päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti