keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Elintärkeä liikunta

Olen jo muutaman päivän ollut todella huonolla tuulella ja ahdistunut turhistakin asioista. Aloin jo vaipua täysin johonkin itsesäälin ja surkuttelun maailmaan, kunnes yhtäkkiä tajusin, että minähän en ole päässyt urheilemaan kunnolla. Kaikki ajatukseni jotenkin kirkastuivat ja hämärä pölyinen asunto alkoi vaikuttaa valoisalta ja kodikkaalta. Tajusin, että minä en voi elää ilman urheilua, koska mielialani vajoaa pohjamutiin, kun en pääse liikkumaan kunnolla. Olen tajunnut sen asian monta kertaa ennenkin, mutta unohtanut, kun urheilusta on tullut itsestäänselvyys. Nyt kun se ei enää ole itsestäänselvyys, huomaan, miten paljon sitä kaipaan.

Vielä pari viikkoa sitten ajattelin, että liikuntani jää kokonaan, ellen pääse juoksemaan, mutta enää en ajattele niin. Olen tajunnut, että minun on pakko liikkua ja jos en voi juosta, liikun muulla tavalla. Onneksi ei tarvitse tosissaan alkaa miettiä vaihtoehtoisia liikuntatapoja, mutta on jotenkin todella lohdullista tajuta, että onnellisuuteni on niin itsestäänselvästä asiasta kiinni. Vaikka joutuisin mihin onnettomuuteen, tuskin koskaan talon itseäni niin pahasti, etten voisi harrastaa mitään liikuntaa.

Sitä paitsi nyt kun tiedän, että kaikkeen surkeuteen helpoin ratkaisu on lenkkarit ja raitis ilma, säästyn paljolta turhalta murehtimiselta ja vellomiselta. Eilenkin olisin voinut alkaa vaikka joogata, mutta siinä vaiheessa kun tämä tietouden salama iski tajuntaani, olin niin iloinen pelkästään sen tajuamisesta, etten olisi tarvinnut enää endorfiineja nukahtaakseni hymy huulilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti