Maisemia

Joskus lenkillä sanon itselleni, että näissä maisemissa sielu lepää. Se kuulostaa kliseiseltä ja tyhmältä, mutta on usein ihan totta. Kun lauantaina juoksin hiekkatiellä peltojen keskellä, pääni oli ihan harvinaisen tyhjä. Ainoat virikkeet olivat loputtomiin jatkuva pelto- ja metsämaisema. On mahdotonta olla stressaantunut tai ylirasittunut sellaisessa ympäristössä. En malta odottaa kesää, kun vilja kasvaa ja maisemista tulee vielä kaksin verroin kauniimpia ja rauhoittavampia.

Koska lapsenmielisenä ihmisenä kuitenkin pidän hauskoista asioista lenkin varrella, olin hyvin iloinen kun minua vastaan tuli ravihevonen kärryineen. Hevosen mentyä ohi minä aloin juosta hevosen jalanjäljissä. Pelkkä ajatus oli äärimmäisen hauska ja vielä hauskempaa oli, kun hevosen askeleet olivat vain hiukan omiani pidemmät.

Vähän myöhemmin saman lenkin varrella ohitin pihan, jossa oli koira vapaana. Nähdessään juoksevan ihmisen koira vauhkoontui täysin ja alkoi juosta pihansa tienpuoleista reunaa edestakaisin. Sillä aikaa kun minä juoksin kerran pihan ohi, koira juoksi saman matkan varmaan kolmeenkymmeneen kertaan. Melkein meinasin kääntyä takaisin ja juosta pihan ohi vielä uudelleen, mutta koira olisi varmaan seonnut päästään.

Sunnuntaina juoksin tylsissä maisemissa eli teollisuusalueella ja pyörätiellä ison tien varressa. Lenkin aikana ajattelin, että täällä päin en varmaan juokse toiste, mutta muutinkin mieltäni. Sain nimittäin todisteen siitä, kuinka täydellisesti pienessä kaupungissa juostessa tulee huomatuksi. Ei minulla tietenkään ole mitään tarvetta julistaa koko maailmalle että minä hei juoksen ja katsokaa kun olen reipas, mutta en voi väittää, etten pitäisi siitä. Pidän siitäkin, kun kotikaupunkini ruokakaupassa ihmiset tunnistavat minut ja varmasti kiinnittävät huomiota, jos olen pukeutunut erityisen hienosti tai rumasti.

Kun sunnuntaina pysähdyin vähän ennen kotipihaa juttelemaan tuttujen kanssa, sain kuulla, että henkilöllisyyttäni oli oikein spekuloitu. Olin kuulemma pari kilometriä aikaisemmin juossut tuttujen ohi ja he olivat ihmetelleet, että kuka tuo uusi juoksija oikein mahtaa olla.

Olen minä kyllä autoilijoistakin huomannut, että kotona katseet kääntyvät ihan eri tavalla kuin opiskelukaupungissa. Jälkimmäisessä olen vain yksi juoksija muiden joukossa, eikä ketään kiinnosta. Koen olevani aika onnekas, kun voin juosta kahdessa niin erilaisessa kaupungissa. Välillä paistattelen mielelläni katseissa, mutta pidän siitäkin, etten ole aina spottivalon alla.  Puhumattakaan siitä, kuinka mahtavaa on, kun voi samoihin reitteihin kyllästyttyään mennä välillä juoksemaan toiseen kaupunkiin ihan uusia reittejä ja katselemaan ihan erilaisia maisemia!