keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

4 lepopäivän urheilija

Olen pitänyt NELJÄ lepopäivää. Minun pitäisi kai tuntea itseni kovin epäurheilulliseksi ihmiseksi, mutta oikeastaan ei tunnu missään. Lenkille voisi lähteä, mutta on nälkä ja puuro ei ole vielä edes kiehumassa ja sitten kun se on keitetty ja syöty pitää odottaa että maha on taas mukavan tyhjä, että voisi juosta.

Minun piti mennä kuntosalille kaiken lomailun keskellä, mutta aika vaan valui johonkin. En oikein tiedä, mihin, koska en koko neljänä päivänä katsonut televisiota muutamaa minuuttia enempää, en vellonut netissä yhtä opiskeluihin liittyvää sähköpostia enempää, en pelannut tietokoneella tai pelikonsoleilla, en kärsinyt krapulaa sängyn pohjalla, en vajonnut eskapistisiin maailmoihin kirjojen tai musiikin avulla enkä nysvännyt työpöydn ääressä ja käyttänyt urheiluun sopivaa aikaa urheilusuunnitelmien tekemiseen. Voisi siis ehkä päätellä, että lähes koko lomani on kulunut ihmisten kanssa puuhailuun ja seurusteluun - juuri niin kuin kotona vietetyn loman kuuluukin. Mielenterveyden kannalta on vähintään yhtä terveellistä unohtaa ajankulu perheenjäsenten kanssa jutellessa kuin urheilla säännöllisesti vähintään neljä kertaa viikossa.

Ja käytinhän minä aikaa myös juoksuharrastukseeni: metsästin itselleni uudet juoksukengät. Metsästämisestä todellakin voi puhua, sillä kyse ei ollut nykymaailman halveksitun helposta menen kauppaan ja valitsen mieluiset ja lähden kassan kautta-ostoksesta, vaan siitä, että selvitin ja vaanin ja väijyin ja lopulta sain apulaisen avustuksella kiikariini savannin ainoan niin suuren leijonan, johon kannattaa edes harkita tuhlaavansa ruutia. Hiivin lähemmäksi ja kuulostelin ja tunnustelin ja lopulta päätin ampua, vaikka leijona osoittautuikin niin suureksi, ettei ihan heti kuollutkaan. Onneksi minulla oli kaksi apulaista ja yhteistyöllä saimme eläimen nujerrettua. Koska en millään voinut pitää koko saalista itselläni, jaoin sen seuraavasti: apulainen numero yksi sai itse leijonan turkkeineen, harjoineen ja lihoineen, jos niitä nyt edes syödään;  apulainen numero kaksi sai maineen ja kunnian, jota tuollaisen mahtavan eläimen kaadosta aina seuraa ja minä itse: minä otin itselleni leijonan nopeuden ja keveät juoksuaskeleet, joita eivät vanhat kengät tai huono sää paljon paina. 

Kuten neljästä lepopäivästäni voi päätellä, leijonan perintö on vielä kokeilematta. Mutta kohta kohta... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti